BOLTSI-72
HYVÄ KEILASEURA
|
|
BOLTSI -72 PALKITTIIN HYVÄ SEURA –PALKINNOLLA

Helsingin Bowlingliiton vuosikokouksessa 18.10.2005 Talissa palkittiin
espoolainen Boltsi -72 Hyvä Seura –palkinnolla. Palkinnon
on luovuttanut Suomen Keilailuliitto hyvän toiminnan edistämiselle.
Palkinto on messinkikello, joka luovutetaan vuosittain edistyksellisestä
työstä ansioituneelle seuralle ja jonka äänen toivotaan
kaikuvan kauas.
Helsingin Bowlingliiton hallitus perusteli yksimielisetä valintaansa
”boltsilaisten” esimerkillisellä seuratoiminnalla.
Seura on ollut avoin kaikenikäisille jäsenille, keilaavat
he tai ovat muuten aktiivisia keilailun aatteen edistämiselle.
Näkemyksenä mainittiin myös, että seuralaiset ovat
harrastaneet muutakin kuin pelkkää keilailua.
Boltsi -72 toimi oheisen projektin alullepanijana Suomen Keilaluliiton
kanssa. Näin Boltsi -72 pääsi omalla toiminnallaan edistämään
aktiivisesti Hyvä Keilaseura -hanketta. Seuran tehtävänä
projektissa oli toimia pilottina tyttö- ja naiskeilailun edistämiseksi.
Muita osa-alueita tehostetaan portaittain.
Hyvä Seura –palkinto kiertää vuosittain ja sen
tarkoituksena on viestittää mahdollisimman monelle seuralle
hyvän yhteistoiminnan tehokkuutta sekä uusien toimintamahdollisuuksien
soveltamista.
Ohessa Hyvä Keilaseura projektin kokonaistuotos, josta löytyy
elementtejä Hyvän Keilaseuratoiminnan kehittämiselle
- Jukka Ylijoki -
HYVÄN KEILASEURAN PIIRTEET / Jukka Ylijoki 22.2.2005
1. ORGANISAATION TOIMIVUUS
- Johto ymmärtää seuran jatkuvuuden tärkeyden
- Tehokas ja toimiva johtamisjärjestelmä
- Organisaation selkeys, kullakin paikalla on siihen koulutettu henkilö
ja kaikki tietävät, mistä kukin on vastuussa
- Koulutusvastuu niin kilpailu- kuin järjestötoiminnasta
- Organisaation on pystyttävä uusiutumaan, hallituksen tehtäviä
kierrätetään säännöllisesti
- Juniorit mahdollisimman nuorina vastuullisiin tehtäviin
- Toimikuntien toiminnanvapaus
- Yhdistyksen määräaikaiset kokoukset
- Jäsenistön vaikutusmahdollisuudet toiminnan kehittämiselle
- Halu ja resurssit junioritoiminnan kehittämiseen
- Seura houkuttelee uusia jäseniä yhteistoiminnallaan
- Avoimuudella ja yhteistyöllä tuloksia aikaan
- Seuralla on historiaa ja perinteitä.
2. TALOUDEN HALLINTA
- Hallinto ja talous ovat kunnossa, toimihenkilöt osaavat asiansa
- Hallintoon kuuluu vahvoja asiantuntijoita eri osa-alueilta
- Vahva talous edesauttaa asioiden sujuvuutta
- Eri toiminnoille on taattu taloudellinen tuki
- Toimivat sponsorisuhteet – yhteistyökumppaneiden tärkeys
- Kilpailutoiminnalla tulosta
- Tukijärjestelmät kaikkien jäsenten tiedossa
- Varainhankinta
- Aktiivinen jäsenhankinta
- Seuralla tarpeeksi laajapohjainen jäsenistö ja he edustavat
eri ikäryhmiä.
3. VALMENNUS JA OHJAUS
- Koulutetut ohjaajat ovat jäsenistönsä käytettävissä
- Valmiit valmennustasot
- Keilailun esikuvat innostuksen ylläpitäjiksi
- Keilailuliiton tuki seuran takana
- Vahva junioritoiminta takaa kehityksen ja menestymisen
- Motivoi toiminaan, harrastamaan, harjoittelemaan, kilpailemaan ja
kehittymään
- Kansalliset ja kansainväliset kilpailutapahtumat
- Takaa jatkuvuutta ja uusia prosesseja.
4. TOIMINNAN MONIPUOLISUUS
- Seuralla on toimintasuunnitelma, joka on yhteisesti hyväksytty,
sitä noudatetaan ja toimitaan avoimesti sovittujen mallien mukaisesti
- Terveet ja kaikkien hyväksymät arvot
- Kaikille harrastajille mahdollisuus aktiiviseen toimintaan
- Lajin edullisuus sosiaalisena harrastuksena
- Yhteiset kilpailumatkat
- Edullinen harrastusmuoto
- Toiminnan tavoitettava eri taitotasot sekä ikäluokat
- Reilu toiminta kaiken ikäisille
- Kannustetaan perheiden mukanaoloa seuran monipuolisessa toiminnassa
- Kaikki halukkaat pääsevät pelaamaan joukkuepeleissä
- Toimintaa sekä mies-, nais- että junioriryhmille
- Painoarvoa perhekeilailuun
- Yhteistoiminta ja toimivat yhteydet muihin seuroihin
- Hupimuotoiset kilpailut kaikenikäisille keilailun eteenpäinviemiseksi
- Mahdollisuus harrastaa urheilumuotoa omalla tasollaan
- Seurat voivat vapaasti valita oman jäsenistönsä toimintamuodot
- Seurojen väliset turnaukset.
5. TIEDOTTAMINEN
- Hyvän maineen esilletuominen julkisuudessa
- Seuran omat sivut internetissä
- Kilpailutoiminnasta informoiminen, toiminta ympärivuotista
- Hyvistä tuloksista tiedottaminen
- Junioritoiminnasta aina informaatiota muun tiedottamisen yhteydessä
- Tiedottamisella tuloksia liiton ja ulkopuolisten tahojen kanssa
- Tiedonkulku nykyaikaisin menetelmin, kuvagalleriat, vinkit muille
- Hyvistä / huonoista kokemuksista informaatiota myös muille
seuroille
- Julkisuudessa pysyminen, käytössä aktiiviset yhteyskanavat
- Lajin markkinointi yhteisöille ja yrityksille
- Tehokas yhteyshenkilö seuran sisäisessä tiedottamisessa
ja ulkoisessa viestinnässä
- Jäsenet tietävät, mitä seurassa tapahtuu.
6. MUUT AKTIVITEETIT JA TOIMINNAN PERIAATTEET
- Yhteisiä tapahtumia keilailun ulkopuolella: pikkujoulut, teatterimatkat,
turnaukset, tutustumiskäynnit ja muut ulkopuoliset aktiviteetit
- Yhteistoiminnan kehittäminen muiden keilailijoiden, keilahallien,
yhteisöjen ja muiden lajien harrastajien kanssa
- Hyväntekeväisyystilaisuuksien järjestäminen
- Sosiaalinen yhteydenpito ikään ja sukupuoleen katsomatta
- Jäseniä kannustetaan aktiiviseen kunto- ja kilpailu-urheiluun
- Eettisten asioiden kunnioittaminen
- Rehellisyys luo kunnioitusta.
|